Kurssit

tiiti

KOIRAKURSSIT

Kurssit ovat hyvä tapa oppia ja harjoitella oman koiran kanssa muiden saman tyyppisten koirakoiden seurassa. Ryhmän tuen lisäksi muiden harjoituksia seuraamalla oppii paljon ja näkee samalla asian ratkaisua myös muista näkökulmista kuin itse oman koiran kanssa. Kurssit käydään aina pienryhmissä, jossa on noin 4-6 koirakkoa. Harjoittelun kurssimuotoisuudesta huolimatta ohjaus tapahtuu yksilöllisesti ns. kädestä pitäen jokaisen erityistarpeet huomioon ottaen.

Kurssit kestävät 2-5 harjoituskertaa ja voivat sisältää kirjallisen materiaalin. Mikäli jokin kurssi kerta jää välistä, on se mahdollista korvata toisella kurssilla. Kurssi ilmoittautuminen on sitova, eikä kurssimaksua palauteta. Kurssin hinta (alkaen 40 €) maksetaan ensimmäisellä kurssi kerralla, mielellään korttimaksuna.

Kurssit pidetään Kouvolassa Ummeljoella Kymen Koirapalvelun tiloissa ja lähimaastoissa, ellei muuta mainita.  Talvella pakkasraja -15 astetta, jolloin kurssikerta siirtyy viikolla eteenpäin. Muutokset kurssipäiviin ja aikatauluihin mahdollisia, niistä ilmoitetaan kaikille kurssi-ilmoittautujille ennen kurssin alkua. 

LOPPUVUODEN 2019 KURSSIT:

Syksyn mittaan Kymen Koirapalvelulla alkaa runsaasti mielenkiintoisia kursseja: osa tarjoaa lajiintutustumista, osa yleishyödyllistä tekemistä ja osa avustaa koiran henkisessä kehittymisessä. Katso alta tarkemmat tiedot, mukaan voit ilmoittautua sähköisellä lomakkeellamme.

Hajuerottelukurssi, 4 kertaa, 88 €
maanantai 25.11.2019, klo 17:00
Koirille koulutetaan tietyn hajun erottelu muista ja tämän ilmaiseminen. Sopii koiralle koosta ja koulutustasosta riippumatta ja on hauskaa yhteistä tekemistä.

Hoitotoimenpiteet helpommiksi, 4 kertaa, 88 €
maanantai 25.11.2019, klo 18:00
Kurssilla pureudutaan yleisimpiin hoitotoimenpiteitä hankaloittaviin tekijöihin, tutustutaan omaehtoiseen osallistumiseen ja pohditaan asioita myös koiran näkökulmasta.

Aktivointikurssi, 4 kertaa, 88 €
torstai 28.11.2019, klo 17:00
Tarjoaa ohjattua yhteistä ajanvietettä koiralle ja ohjaajalle, uusien koulutettavien asioiden oivaltamista, tietoa elänten oppimisesta ja keinoja käyttäytymisen ohjaamiseen haluttuihin toimintoihin.

Pentukurssi, 4 kertaa, 88€
lauantai 30.11.2019, klo 11:00
Käymme läpi kouluttamisen perusteita käytännönläheisesti. Harjoiteltavia asioita ovat mm. hihnakäyttäytyminen, luoksetulo, hoitotoimenpiteet ja kontakti omistajaan. Luodaan pohja sujuvalle yhteistyölle.

Temppukoulu, 4 kertaa, 88 €
lauantai 30.11.2019, klo 12:00
Temput ovat erinomainen aktivointitapa koiralle – ne ovat paitsi hauskoja, myös terveyden ja hyvinvoinnin kannalta hyödyllisiä, sekä ne parantavat koiran ja ohjaajan suhdetta. Kurssilla käydään helposti opetettavia, mutta aivotyötä vaativia temppuja.

Pentujen jatkokurssi, 4 kertaa, 88 €
keskiviikko 27.11.2019, klo 17:00
Onnea on tottelevainen koira. Pentujen jatkokurssilla harjoitellaan arkea helpottavia peruskäskyjä, kuten istu ja odota. Opettelemme hieman noutamisen alkeita (mikä sen kätevämpää kuin koira, joka noutaa oman hihnansa!), sekä harjoittelemme muutamia hauskoja, yhteistyötä parantavia temppuja).

Kursseja alkaa myös kysynnän mukaan, soita ja kysy lisää!

Kurssivalikoimamme on erittäin kattava ja laaja!

Koiran peruskurssi:

  • PENTU
  • JOHTAJUUS KUNTOON!
  • KAUNIS KÄYTÖS
  • HALLINTA
  • HALLINTA PRO
  • OHITUS

Koiran maastokurssit:

  • AKTIVOINTI
  • JÄLKI
  • HAKU
  • MEJÄ
  • ESINE-ETSINTÄ

Koiran harrastekurssit:

  • AGILITYYN VALMISTAVA
  • AGILITYN ALKEISKURSSI
  • AGILITYN JATKOKURSSI
  • NOSE WORK
  • TOTTELEVAISUUDEN PERUSTEET
  • TOTTELEVAISUUDEN JATKOKURSSI
  • RALLY-TOKO
  • KÄYTTÄYTYMISKOE (BH)
%d bloggers like this: